tiistai 6. marraskuuta 2012

Viikko 44

Alkuviikosta suunniteltiin koulutusohjaajan ja terveydenhoitajan kanssa tulevaa ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Budjettikoukeroita mietittiin myös toisella kokoonpanolla. Keskiviikkon ja torstain vietin loistavassa seurassa Helsingin Paasitornissa läpäisyn tehostamisen työseminaarissa. Kuulimme mm. seurantatutkimuksen alustavia tuloksia. Kansallinen keskiarvo lukuvuonna 2011-2012 ero-/keskeyttämisprosenteissa oli 9,1 %. Suurin eli 11,8 % oli maratalla, pienin 8,0 % sotella. On selvinnyt myös, että ns. vanhemmat opiskelijat keskeyttävät useammin. Asuntolassa asuvien opiskelijoiden keskeyttämisprosentti oli vain 4,8 %.Näin ollen voidaan todeta, että asuntolassa asuminen vähentää keskeyttämistä.

Keskiviikkona puhujina oli myös koulutuskuntayhtymämme johtaja/rehtori Antti Lahti, joka puhui miten erilaisilla tukitoiminnoilla vaikutetaan läpäisyn tehostamiseen SASKYssa. SASKY sai jälleen hyvää mainosta :) Toinen mielenkiintoinen luennoitsija oli opinto-ohjaaja Jari Pöyhönen Salpauksesta. Hän painotti erityisesti ryhmäytymisen tärkeyttä opintojen alussa. Periaatteella kohtaaminen => koordinointi => kontrollointi.
Keskiviikkona iltapäivällä jakauduttiin pienryhmiin työskentelemään erilaisin otsikoin. Itse olin ykkösryhmässä, jonka aiheena olivat pedagogiset ratkaisut ja opetusjärjestelyt. Samalla aiheella jatkettiin seuraavana päivänä iltapäivästä.

Torstaina aamulla aloitettiin OPH:n johtaja Pasi Kankareen osiolla. Hän kertoi Opetushallituksen odotuksista ja näkemyksistä läpäisyn tehostamisohjelmasta. Sen jälkeen kuulimme tutkimusprofessori Sakari Karvosen ajatuksia nuorten tilanteesta yhteiskunnan näkökulmasta. Oli hurjaa kuulla, että joka päivä alle 25-vuotiaista jää kuusi nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle. Sakari heitti kysymyksen ilmoille, että mitä voisi tehdä toisin? Todellakin, mitä?

Seuraavana saimme kuulla koulutustaustan ja työttömyyden yhteydestä nuorisorikollisuuteen. Tutkija Mikko Aaltonen Oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta oli puhujana tästä aiheesta. Hän puhui mm. kasaantuvasta huono-osaisuudesta.  Aiheeseen liittyvä termi NEET tulee sanoista not in education, employment or training. Käyttökelpoinen termi, mutta löytyisiköhän suomenkielistä vastinetta? Aaltosen mukaan ne, jotka työllistyvät vankeuden jälkeen, uusivat rikoksensa harvemmin. Aktivointitoimet näyttävät vähentäneen nuorisorikollisuutta Tanskassa ja Suomessa.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, luennoitsijana oli projektipäällikkö Heikki Turkka, Aseman lapset ry:stä ja samalla hän edusti omaa yritystään nimeltään Edusignaali. Hänen aiheenaan oli Miten koulu voisi huomioida nykynuorten maailman? Heikillä oli hyviä pointteja esim. miten olla aikuinen, kun lapset osaavat enemmän? Nykyajan haasteet luovat paineita. Hän painotti myös ryhmän vaikutusta nuoreen. Ketään ei saa nolata ryhmän edessä! Jokainen tulee hyväksyä ryhmän jäseneksi. Ryhmädynamiikalla on suuri merkitys. Tärkeää on kohdata ihminen ja arvostaa häntä sekä saada haasteet mahdollisuuksiksi. Puuttua pitää, silloin kun huolettaa! Turkalla oli loistava tyyli puhua, tykkäsin! Suosittelen muillekin!

Työseminaarista sain taas pari uutta ideaa, joten nyt on hyvä jatkaa matkaa!       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti